Kultakuumetta?

Eräänä kevättalvisena sunnuntaina allekirjoittaneen parempi puoli sai idean lähteä ihailemaan vanhaa Haverin kultakaivosta. Itse en ollut paikasta koskaan kuullut, ja turhia suostutteluja ei tarvittu. Autoon pakkautui kaksi innostunutta löytöretkeilijää ja yksi kovalla käytöllä oleva järjestelmäkamera.

Alkuun ajoimme kaivoksen rantaan. Alue on iso, noin 40 hehtaaria, ja itsestään kultakaivoksen olemassaolo näin eteläisessä Suomessa tuntui jopa jotenkin absurdilta, mutta miksipäs ei! Alun perin kaivostoiminta on alkanut alueella jo 1770-luvulla, jolloin tehtiin koelouhinnat. Toiminta alkoi vilkastua, ja 1850-luvulla paahdettiin jo täysillä. Kultaa ei kuitenkaan heti louhittu, vaan kaivos perustettiin rikkaiden malmiesiintymien vuoksi. Malmia kaivettiin useista kaivannoista, ja se kuljetettiin Tampereelle rikastettavaksi hevosvaunuilla. Kovin kauaa malmia ei kuitenkaan ehditty louhia; huomattiin, ettei rautamalmi ollutkaan riittävän rikasta ollakseen kannattavaa, ja kaivostoiminta lakkautettiin vuonna 1865.

Avolouhos

Kaivosta alettin 1930-luvulla tutkia uudestaan, ja alueelta löytyi runsaasti raudanvalmistusta haitannutta kuparia ja yllätykseksi myös kultaa ja hopeaa. Kultakaivostoiminta alkoi 1939 ja jatkui aina vuoteen 1960 asti, jolloin se lakkautettiin huonojen kaivosmenetelmien, vanhanaikaisten koneiden ja kaivoksessa syttyneen tulipalon vuoksi. Hiljalleen lopettamisen jälkeen louhos täyttyi pohja- ja valumavesistä.

Rannassa seistessämme ihailimme isoa avolouhosta, jolla on siis syvyyttä noin 80 metriä ja leveyttä 100 metriä. Nykyään se on täyttynyt vedellä, ja se on sukeltajien keskuudessa suosittu paikka. Valitettavasti myös osittain vaarallinen: neljä sukeltajaa on louhokseen sukeltanut nousematta sieltä itse pintaan. Sukellustoiminta lakkautettiinkin jossain vaiheessa, mutta nykyään sukeltaminen Haverin kultakaivoksessa on ilmeisesti taas sallittua. Tämä avolouhos, eli kaivoskuilu, jakautuu kolmeen osaan: pääkuiluun, Turistiluolaan ja muihin luoliin. Pääkuiluun pääsee laskeutumaan portaita 20 metriin asti, mutta sen jälkeen on pelkkää suoraa tiputusta aina 70 metriin asti. Muut luolat, joista useat ovat nimeämättömiä, erkanevat pääkuilusta ja tulevat ulos eri syvyyksissä.

Tekisikö mieli sukeltaa?

Yhtäkkiä silmämme osuivat mäen päällä olevaan isoon rakennukseen. Rakennus näytti liittyvän olennaisesti kaivostoimintaan, ja päätimme lähteä tutkimaan sitä tarkemmin. Kuljimme lumihangessa aluetta kiertävää aitaa seuraten ja löysimme lopulta pienen raon aidan ja maan välissä, josta pääsimme nätisti ja vahinkoa aiheuttamatta pujahtamaan alueelle. Se jos mikä olikin kannattava veto! Näytti siltä, että suurin osa kaivostoimintaan liittyneistä rakennuksista oli säilynyt. Asiaa tutkittuamme saimmekin tietää, että Haverin kaivoskylä näyttäisi olevan ainoa Suomen kaivoskylä, joka on suurelta osin säilyttänyt alkuperäisen muotonsa. Upeaa!

Tässä luultavasti malmin nostamiseen rakennettu torni, jonka puiset tukipylväät nojaavat kohti vanhaa takana seisovaa vinssihuonetta.

Näiden kaivoskoneiden ympärille yritettiin 1970-luvulla rakentaa jos jonkinmoista museota, vesihuvipuistoa ja kullanhuuhdontaa, mutta toiminta ei saanut kunnolla vettä myllyynsä. Näin ollen rakennukset jäivät tyhjinä vain seisomaan ja muistuttamaan aiemmasta toiminnasta ja vilkkeestä. 

Malminnostotornin alla muistutettiin alhaalla työskentelevistä miehistä. Juuri yläpuolella olevassa kuvassa on vanha kompressorihuone.

Kultapaja

Tässä Haverin oma kultapaja, ulkoa ja sisältä. Täällä sulatettiin ja valettiin Suomen ensimmäiset kaivoksella valetut kultaharkot. Tiesittekö muuten, että vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisten kultamitalit valmistettiin Haverin kaivoksen kullasta?