Lautatarhan jäänteillä

Orivesi on minulle lapsuudesta tuttu paikka. En silti ole aiemmin ajatellut, että siellä olisi jotain hylättyjä paikkoja, joissa vierailla. Näin jälkikäteen miettiessäni pohdin, että miksipäs ei. Onhan siellä loistavat olosuhteet rakentaa jotain (lääniä on) ja jättää rakennus yksin omaan rauhaansa (lääniä todella on, sinne katoaa muutama tehdas poikineen). Niinpä tutkimuskohteeksi muotoutuikin Orivedellä sijaitseva hylätty Hiedan saha.

Saha ei meinannut alkuun löytyä, mutta paljasti lopulta sijaintinsa ja pääsimme jalkautumaan. Miljöö vetosi minuun, mielestäni paikka oli aika kaunis.

Sahan rauniot

Hiedan saha on Josef Bergin vuonna 1885 rakennuttama sahalaitos. Alkuun tehtaassa oli sirkkelisaha, mutta myöhemmin 1800-luvun lopussa toimintansa aloitti raamisaha. Tällöin alueelle rakennettiin myös mylly tehtaan tarkoituksiin. Saha vaihtoi omistajaa 1906, jolloin aluetta laajennettiin ja sinne rakennettiin puusepänverstas ja myöhemmin puusepäntehdas. Saha vaihtoi omistajaa parin vuoden välein, kunnes sen omistajaksi lopulta vakiintui Niilo Korri. Hiedan saha myi sahatavaraa niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Saha vaihtoi vielä kerran omistaajansa, ja sen toiminta päätettiin lopulta lakkauttaa kannattamattomana vuonna 1884. Lopettamispäätöksen  jälkeen saha toimi kuitenkin vielä vuoden 1985 puoliväliin asti puutavaraliikkeenä.

Sisätiloissa ei juuri mitään ole.

Yläkerta on aika luhistunut ja tyhjää täynnä.

Ilmeisesti joku on majaillutkin täällä.

Myöhemmin vuonna 2005 saha tuhopoltettiin. Tästä syystä melkein koko saharakennus tuhoutui lähes täysin. Raamisahat ja osa tiilistä jäivät muistuttamaan sahan olemassaolosta. Varastokatos ja puusepäntalo eivät kokeneet mittavia vaurioita.

Sortuneet tiilet ovat madaltaneet oviaukkoa radikaalisti.

Kohde oli mielenkiintoinen ja vierailun arvoinen. Erityisesti hienoa oli nähdä vielä muutaman koneen rungot ja kuvitella, miten ne ovat entisaikaan paahtaneet täysillä. Nykyään ne ruostuvat hitaasti mutta varmasti päivästä toiseen täydellisen hiljaisuuden ympäröimänä. Niin maailma muuttuu: vilkkaasta tulee autioitunut, metelistä tulee äänettömyys. Tällaisen keskellä seistessä tuntee olonsa aika pieneksi.

Autiot ikkunat kertovat hiljaista tarinaansa.

Sahalta on ollut hienot näkymät.

Varastorakennus

Sahan alueella on paljon pöllyäviä kuukunanmunia.

Äänettöminä seisovat sahan rauniot.

Urjalaan unohtunut

Tällä kertaa päätimme lähteä etsimään vanhan tiilitehtaan jostain päin Urjalaa. Mitään vinkkejä reitistä ei ollut, ja myönnetään, että matkalla meinasi uskokin jo loppua. Tälläkin kertaa, kuten muillakin kerroilla tähän asti, löysimme kuitenkin etsimämme! Vanhan tiilitehtaan piippu komeili horisontissa, ja rappioromantiikkaa kaipaavien retkiläisten autonnokka kaarsi u-käännöksen ja jämähti parkkiin verraten kauaksi itse kohteesta. No, reissussa rähjääntyy, joten muutama lumikokkare kengässä (lue: kengät täynnä lunta ja sukat märkinä) ei juuri haitannut umpilumessa rämpijöitä!

Itse tehtaasta ei juuri tietoa löytynyt, alue on oletettavasti hylätty 1970-luvulla. Alueella on toiminut jonkin aikaa tehtaan lopettamisen jälkeen autopurkaamo, mistä muistona ovat useat autonrotiskot pihapiirissä. Sekään ei kuitenkaan enää ole toiminnassa, joten alue on täysin hiljentynyt. Paikalle päästessä läsnä ovat siis vaan omat kuvitelmat ja joskus taloudellisesti menestyneen tehtaan rauniot, joiden tiilissä voi yhä aistia parkkiintuneiden käsien tekemän työn ja jonka rappioituneen katon läpi viheltävässä tuulessa voi vielä kuulla tehtaan kovat, kalkattavat äänet.

Purkaamon jälkiä.

Itse tehdas on valtava ja osittain sokkeloinenkin. Paikoitellen lattiassa on reikiä ja katto on sortunut, täällä käydessä kannattaa olla oikeasti aika varovainen. Vierailumme aikana oli todella pimeää, eikä ilman taskulamppuja olisi todellakaan nähnyt eteensä. Tehdas on täynnä vanhoja tiilinpolttouuneja, jotka on osittain blokattu kiinni. Lisäksi paikalla on jäänteet ratakiskoista ja luultavasti tiilien kuljetukseen käytetyn vaunun raakile.

Jäänteet tiilien kujetukseen käytetyistä vaunuista

Varastohyllykkö 

Ilman valoa ei nähnyt eteensä.

Tehdas on vaikuttava ja oikeasti aika valtava. Se sijaitsee ihan metsikössä ja on aikamoisen karmivakin omalta osaltaan. Tämä paikka oli siisti löytö!

Lattiassa oli vaarallisia reikiä.

Autopurkaamon paja

Niin! Ettäs tiedätte.

Lipeää - hei me ollaan niklaamossa!

Etuovi on kutsuvasti auki; niklaamo on odottanut vierailijoitaan. No, meitä ei tarvi erikseen käskeä astumaan sisälle tehtaan hämyiseen tunnelmaan. Täällä on joskus käsitelty ja päällystetty metallia - nyt jäljellä on vain jäänteitä tästä kaikesta. Tunnelma on painostava, tämä paikka selkeästi odottaa jotain. Tai jotakuta.

Iso tehdasrakennus on kolmekerroksinen. Lisäksi ylhäältä löytyvät vielä yhdet rappuset, jotka vievät ullakolle. Ullakon lattia on aika huonokuntoisen näköinen, emmekä suosittele sinne menemään. Tokihan itse oli pakko ottaa riski ja käydä kurkkaamassa. Löytöretken tuloksena oli joitakin huonekaluja ja muutama tilinpäätösmappi, joiden sisältö ei varsinaisesti kiinnostanut allekirjoittanutta. Eikä komeampaa puoliskoakaan. Jätimme ullakon sisällön yksin kuiskimaan tarinaansa menneistä vuosista.

Niklaamon kolmessa varsinaisessa kerroksessa koneet ovat aikanaan käyneet ja bisnes on pyörinyt. Nyt kerrokset huokuvat tyhjyyttään. Katto on monista kohdin alkanut sortua. Lattia on täynnä sirpaleita - ikkunalasit on särjetty. Yhdestä huoneesta löytyy patja ja kärsineitä huopia, joku on näköjään pitänyt täällä majaansa. Onkohan yöllä mahtanut kuulua tehdastyöläisten askelia ja eväsrasioiden kansien kilinää, kun nukkumapaikka on noin vaan hylätty?

Kiertelimme rakennuksen ympäri. Poistuimme kolmannesta kerroksesta ulos ja kävelimme tehtaan ulkokautta takaisin pääovelle. Pieneltä sisäpihalta löytyi vanha lipeä-ämpäri: me todellakin olimme niklaamossa. Saatoin antaa myös murulleni pienen pusun, onko edes parasta kierrellä tällaisia paikkoja yhdessä.

Tehtaita! Tulitikkuja!

Tampereen entinen tulitikkutehdas on varmaan yksi suosituimpia ja helpoimpia hylättyjä paikkoja Suomessa, jossa vierailla. Meidänkin yhteinen seikkailumme alkoi sieltä, vaikka mestana se toiselle meistä oli jo monen vierailun perusteella harvinaisen tuttu. Tietysti paikan päälle päästyämme tontti ja sen kiinteistö oli yllättäen airsoftaajien valtaama, joten itse vierailu jäi toiseen kertaan. No, onneksi meillä oli aikaa. Jo pari päivää myöhemmin olimmekin taas pääkallopaikalla.

Tikkutehtaan rauniot

Tulitikkutehdas on sisältä täysin ryövätty. Mitään irtaimistoa ei ole jäljellä, vaan kaikki sellainen on jo löytänyt itselleen paremman kodin.

Muutama rengas muistona autokauppa-ajoista.

Sulakkkeetkin on viety.

 Alueena paikka on upea. Tontti henkäilee kasvoille osittain ummehtunutta, osittain juuri pepsodentillä pestyä ilmavirtaa. Paikka on vanha - itse tehtaasta löytyy vain vähän tietoa, mutta se on ollut toiminnassa 1920-luvulta 1970-luvulle. Tehtaan lakattua Tampereella vaikuttanut autokauppias Pekka Mäkinen osti tontin ja sen kiinteistön. Mäkisellä oli useampi tontti autokauppoja varten ja satoja kuorma-autoja eri liikkeissä. Vähitellen kuitenkin Mäkisen autokaupat lakkasivat ja kiinteistöt vain autioituivat, jolloin kaikkien Mäkisen omistamien autoliikkeiden irtaimisto kuljetettiin tikkutehtaan alueelle. Tikkutehtaan alue oli viimeinen Mäkisen autojen sijoituspaikka. Mäkisen kuoltua osa kuorma-autoista myytiin alan harrastajille ja osa vietiin romutettavaksi.


Huhujen mukaan Mäkisellä oli aina takin taskussaan pistooli: häntä pidettiinkin eräänlaisena gangsterina, sillä ilmeisesti hänen autokauppatoimintansakin oli joiltain osin hieman kummisetämäistä. Huhuttiin myös, että Mäkinen rakastui satoihin kuorma-autoihinsa eikä halunnut myydä niitä enää eteenpäin - hän jemmasi lopulta rakkaat kuorma-autonsa tikkutehtaan alueelle. Mäkinen tunnettiin kuitenkin piinkovana kauppamiehenä ja intohimoisena hevosharrastajana.

Mäkinen myi erityisesti Sisu-merkkisiä kuorma-autoja.

Tietty nostalgisuus on tikkutehtaan alueella havaittavissa: täällä on ollut toimintaa, täällä on ollut kaupankäyntiä, täällä on ollut jonkun elämäntyö. Nykyään autioitunut ja raunioitunut paikka on jotain täysin muuta. Hajonnutta, mutta kierolla tavalla niin nykyaikaista. Tehtaan rapistuneet tiiliseinät ovat täynnä graffiteja ja maalauksia. Takapihalla on yksityisvaroin rakennettu skeittiparkki. Alueella on asunut romaneja ja varmasti useampi päihteiden käyttäjäkin. Tehdas on myöskin ollut nuorten bilepaikka. Vanha ja uusi sotkeutuu - syntyy mesta, joka on rapistunut, mutta ei ajan ohi ajama.

Takapihaa

Ränsistynyt autotalli

Tänne ei tarvitse kommandopipoa. Ainoastaan loistavaa seuraa, hyvän kameran ja paksupohjaiset kengät - lasimurskaa on ja paljon.